Kaiken voi tehdä reilummin – Kainuun Demarien vaaliteemat 2025

Ajankohtaista,Etusivu,Vaalit

Suomalaisten luottamus terveydenhuoltoon, erityisesti hoitoon pääsyyn, on heikentynyt. Hyvinvointialueiden on oltava vastavoima hallituksen politiikalle, jonka mukaan lääkäriin pääsyä on kohtuullista odottaa kolme kuukautta. Meidän mielestämme jokaisen kainuulaisen on voitava luottaa siihen, että hoitoa saa tarvittaessa ja riittävän ajoissa lompakon paksuudesta riippumatta. Haluamme toteuttaa kahden viikon hoitotakuun Kainuussa.

Ikäihmisille on taattava turvallinen vanhuus. Siksi on huolehdittava, että ikäihmisille on tarjolla tarpeisiin vastaavia palveluita tai hoivapaikka silloin, kun sitä tarvitsee. Ikäihmisten kuntoutukseen, yhteisölliseen asumiseen sekä kotiin vietäviin ja toimintakykyä turvaaviin palveluihin on panostettava. Yhteisöllisen asumisen lisääminen ei saa alentaa hoivan tasoa, vaan sen on parannettava elämänlaatua. Ikäihmisten palveluissa on kyettävä vastaamaan yksilöllisiin tarpeisiin, joiden avulla tuetaan hyvinvointia. Omaishoitajien jaksamisesta huolehdittava.

Me haluamme, että hyvinvointialueella tehdään asioita paremmin, jotta voimme turvata tärkeät palvelut niiden romuttamisen sijaan. Hyväksi todetut käytänteet on saatava hyvinvointialueilla nykyistä tehokkaammin käyttöön. Myös hyvinvointialueiden yhteistyötä on kehitettävä erityisesti silloin, kun sen avulla voidaan säästää kustannuksista.

Hyvä johtaminen parantaa henkilöstön jaksamista ja hyvinvointia sekä työpaikkojen kiinnostavuutta. Työkyvyttömyydestä johtuvat poissaolot maksavat miljoonia ja siksi on paitsi reilua, myös järkevää panostaa henkilöstön hyvinvointiin. Olemme sitoutuneet tavoittelemaan merkittävää vähennystä hyvinvointialueen poissaoloihin. Työntekijöiden hyvinvoinnista, motivaatiosta ja tuottavuudesta huolehdittava hyvällä johtamisella ja työsuhde-eduilla. 

Kunnissa on uudistettava toimintatapoja, pyrittävä lisäämään kunnan elinvoimaa ja kuntalaisten hyvinvointia. EU:n aluekehitys- ja rakennerahastojen hanketoimintaa on suunnattava kuntien kehittämiseen. Kuntien on panostettava työllisyyspalveluiden toimivuuteen ja tehokkuuteen sekä luotava uusia vaikuttavampia toimintamalleja.

On tärkeää, että Kainuun sairaala ja koko hyvinvointialue voi toimia itsenäisenä. Palveluiden tuottamisen ja hallinnoin merkitys on meille tärkeää.