Oulun yliopiston koulutuspaikoista

Ajankohtaista
Oulun yliopisto on antamassa Kajaanin yliopistokeskukselle entistä itsenäisemmän roolin. Näin on asia Oulun yliopiston rehtorin sanomana. Hyvä näin. Oulun yliopiston toiminta tuntuu todella suunnittelemattomalta taaksepäin…

Kainuun demareiden kuntavaaliteemat ja -tavoitteet

Ajankohtaista
Avainsanat:

Aluejaosto valitsi toimihenkilöitä

Ajankohtaista
SDP:n Kainuun aluejaosto valitsi toimihenkilöitä sunnuntain kokouksessaan vuodelle 2017 seuraavasti. Puheenjohtaja Jussi Tolonen, Hyrynsalmi Varapuheenjohtaja Raimo Piirainen, Kajaani Sihteeri Leena Törrö, Kajaani Vaalipäällikkö Kainuu:Raimo Piirainen…

Kainuun Demarit ei hyväksy sote-palvelujen yhtiöittämistä

Ajankohtaista
SDP:n Kainuun aluejaoston kannanotto SDP:n Kainuun aluejaosto ei hyväksy julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden yhtiöittämistä. Yhtiöittäminen rikkoisi Kainuussa hyväksi havaitun perusterveyden- ja erikoissairaanhoidon integraation. Yhtiöittäminen vaikeuttaisi… Avainsanat:

Piirikokous hyväksyi jäsenäänestyksen tuloksen

Ajankohtaista
SDP:n Oulun piirin piirikokous hyväksyi jäsenäänestyksen tuloksen puoluekokousedustajista. Kainuusta tuli valituksi neljä edustajaa Lahdessa helmikuun 3-5.päivä pidettävään SDP:n puoluekokoukseen. He ovat Raimo Piirainen, Ella Kiljunen,…

Ramiroad – Raimo Piirainen tavattavissa

Ajankohtaista

Eduskuntavaalitapahtuma Kajaanissa la 14.2 Hotelli Kajanuksen pihassa

Ajankohtaista

Raimo Piirainen jätti kirjallisen kysymyksen rakennustyön tarkkailijan palkkiosta.

Ajankohtaista
Tiedote 27.1.2015: SDP:n kansanedustaja Raimo Piirainen jätti kirjallisen kysymyksen rakennustyön tarkkailijan palkkiosta. Osakkeenostajien oikeudesta valita rakennustyön tarkkailija säädetään asuntokauppalaissa. Rakennustyön tarkkailijan tehtävänä on rakennusvaiheen aikana…

Raimo Piirainen: Eduskunnan ympäristövaliokunta järjestää kuulemisia Talvivaaran purkuputkesta

Ajankohtaista
Tiedote 20.1.2015: SDP:n Raimo Piirainen: Eduskunnan ympäristövaliokunta järjestää kuulemisia Talvivaaran purkuputkesta. SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Raimo Piirainen kertoo, että Eduskunnan ympäristövaliokunta järjestää kuulemisia Talvivaaran…

Venäläistä rulettia talviliikenteessä

Ajankohtaista
Venäläistä rulettia talviliikenteessä Suomen talvi vaatii ajoneuvon kuljettajalta ajotaitoa ja -kokemusta. Talviajotaitojen lisäksi kuljettajan käsissä pitää olla Suomen talveen soveltuva ajokalusto. Aina näin ei ole.…