Piirainen: Hallitus jatkaa työttömyysturvan heikennyksiä

Ajankohtaista

Sipilän porvarihallitus on strategiansa luonut ja sitä nyt noudattaa. Strategian pelotteet ovat keppi ja raippa. Näillä suomalaisia nyt kuritetaan.

Strategiansa mukaisesti hallitus esitteli viime viikolla aktiivimalli kakkosen, jossa työtön velvoitettaisiin hakemaan neljää työtä kuukaudessa ja kylkiäisenä työttömälle tulee työnhaun raportointivelvollisuus. Tälle kokonaisuudelle hallitus on antanut hassun nimen – luottamusloikka. Nimen keksijällä täytyy olla fingerporin huumorintaju, siksi kaukaa nimi on haettu asiayhteydestä.

Esitys ei herätä luottamusta tutkijoiden, työttömien ja työntekijäjärjestöjen puolella. Se rikkoo yhdenvertaisuuden ja tasapuolisuuden näkökulmasta työnhakijoita. Aktiivimallit eivät nauti myöskään kansalasten luottamusta. Aktiivimalli II sai täystyrmäyksen Helsingin Sanomien tutkimuksessa, jossa peräti 40 prosenttia vastustaa paljon ja 21 prosenttia vastustaa jonkin verran hallituksen esitystä.

Täytyy ihmetellä porvarihallituksen jääräpäisyyttä. Sipilän hallituksen lanseeraamat aktiivimallit tukevat ainoastaan työttömille palveluksiaan tarjoavien yritysten bisneksiä ja työllistävät kohtuuttomasti työttömyyteen liittyvää viranomaistoimintaa. Kelakin on nyt pahoin ruuhkautunut toimeentulohakemusten vyöryn vuoksi. Aktiivimalli yksi on jo tunnistettu pahasti valuvikaiseksi ja ainoastaan työttömyysetuuksien leikkuriksi. Tästä huolimatta hallitus on päättänyt tuoda maakuntauudistukseen kytketyn aktiivimallin kakkosen eduskuntaan.

Hallitus on esittänyt irtisanomisen helpottamista henkilökohtaisilla syillä alle 20 hengen yrityksissä. Tämä esitys koskee yli puolta miljoonaa suomalaista. Suomi on oikeusvaltio ja täällä on totuttu kohtelemaan ihmisiä yhdenvertaisesti. Hallituksen esitys on pahasti ristiriidassa näiden yhdenvertaisuusarvojen kanssa. Sama koskee hallituksen esitystä alle 30-vuotiaiden työsuhteiden määräaikaisuuden sallimisessa ilman perusteita.

Työllisyys ei parane työttömyysturvaa heikentämällä ja SDP:n työllisyysohjelma lähtee työttömien ja yritysten todellisesta auttamisesta. Pieniä- ja keskisuuria yrityksiä pitää avustaa taloudellisesti palkkaamaan työntekijöitä. SDP on esittänyt työllistämissetelin käyttöönottoa ja ensimmäisen työntekijän palkkaamista keventävää 20 000 euron veroetua sekä arvonlisäveron alarajan nostamista 30 000 euroon. Näillä toimilla tuetaan tehokkaasti työllistymistä ja ennen kaikkea yrittäjän mahdollisuutta palkata ensimmäinen työntekijä.

Sipilän hallitukselta näyttää puuttuvan yksi tärkeä ominaisuus. Järkiperäiseen toimintaan kuuluu virheiden tunnustaminen ja niiden korjaaminen. Tähän porvarihallitus ei ole kuitenkaan kykenevä, joten seuraavalle hallitukselle jää Sipilän hallituksen sotkujen selvittäminen ja työttömyyspolitiikan korjaaminen aidosti työllisyyttä tukevaksi. SDP on luvannut korjata aktiivimallien valuviat ja poistaa epäoikeudenmukaisen työttömyysetuuden leikkurin. Näiden lupausten toteutuminen edellyttää tietenkin SDP:n hallitusvastuuta.

Raimo Piirainen

SDP:n puoluehallituksen jäsen
SDP:n Oulun piirin piirihallituksen jäsen
kansanedustajaehdokas (sd)

Kommentoi