Käsi kädessä

Kainuun Demarit ei hyväksy sote-palvelujen yhtiöittämistä

Ajankohtaista

SDP:n Kainuun aluejaoston kannanotto

SDP:n Kainuun aluejaosto ei hyväksy julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden yhtiöittämistä. Yhtiöittäminen rikkoisi Kainuussa hyväksi havaitun perusterveyden- ja erikoissairaanhoidon integraation. Yhtiöittäminen vaikeuttaisi myös palveluprosessien toimivuutta.

Valinnanvapauden tulee perustua nykytoiminnan pohjalle, missä  Sote-palveluiden tuottamisen päävastuu on julkisen sektorin vastuulla ja missä yksityinen täydentää. Maakuntahallinnolla täytyy olla mahdollisuus omaan tuotantoon, eikä sitä pidä lainsäädäntökeinoin alistaa suurten kansainvälisten sote-palveluiden tuottajien armoille. Kansalaisten palveluiden saatavuutta voidaan parantaa muutoinkin kuin yksityistämällä. Myös kansalaisten turvallisuus ei saa vaarantua, siksi on erityisen tärkeää, että Kainuu saa oman pelastuslaitoksen pidetyksi maakunnassa.

Kommentoi